Italo Meeting Hauholla 18.–20.5.2012.
Lisätietoa Aprilia Clubin foorumilla ja esitteessä (PDF).
Suomen Motoristit ry (SMOTO) järjestää jäsenkerhojensa kanssa Huomaa motoristit liikenteessä -kampanjapäivän 28. huhtikuuta 2012. Moottoripyöräkauden kynnyksellä herätellään muita tielläliikkujia huomaamaan moottoripyöräilijät liikenteessä. Kampanjapäivänä järjestetään tapahtumia eri puolilla Suomea.
Ladies’ Bike Club / WIMA Finland ry. järjestää yhdessä yhteistyökumppaneiden ja alueellisten moottoripyöräkerhojen kanssa Huomaa motoristit liikenteessä -tapahtuman 28.4.2012 klo 13:00–15:00 Lohjalla, ABC-liikenneaseman piha-alueella os. Hossanmäentie 1, Lohja. Tapahtumassa on paikanpäällä motoristeja sekä muita tienkäyttäjiä. Ohjelmassa mm. tietoiskuja liittyen moottoripyöräilyyn ja monenlaista materiaalia mukaan otettavaksi. Paikalla myös SMOTOn puheenjohtaja Sirpa Heiskanen.
Tervetuloa mukaan!
Suomen Moottoripyörämuseo järjestää sunnuntaina 22.4. klo 11-15 Italialaisten pyörien päivän. Paikalla on ainakin Ducatin maahantuojat, joten luvassa on myös koeajoa! Mp-Racing tuo paikalle MV Agusta F3:t ja F4 RR:n. Näytillä on myös upea Jarno Saarinen -juhlanäyttely.
Mikäli omistat vanhoja valokuvia Jarno Saarisesta tai Imatranajoista, voitteko lähettää niitä meillepäin? Parhaat kuvat palkitaan! Kuvia käytetään omilla nettisivuillamme.
Katso tämän kauden tapahtumat nettisivuiltamme oheisesta linkistä!
http://www.moottoripyoramuseo.fi/tapahtumat/
Lisäksi ohessa on MotorSportin ohjelma, joka on kuvattu Suomen Moottoripyörämuseon lehdistötilaisuudesta!
http://areena.yle.fi/video/1334417926866
Museolla on uusi iso ilmoitustaulu. Voitte siis lähettää meille julisteita erilaisista mp-tapahtumista.
Päivitämme museon nettisivuja koko ajan! Huomenna julkaisemme kuvia lehdistötilaisuudesta. Paikalla oli mm. Soili Karme, Jari Saarinen, Heikki Mikkola, Yrjö Vesterinen, Tepi Länsivuori, Pentti Korhonen, Martti Pesonen, Pertti Kärhä, Kenneth Calenius sekä Juhani Vesterinen.
Muistojen Imatranajot. DCF:llä on jäsenille alustava varaus 19 hengelle Hostelli Ukonlinnasta 4.-5.8.2012. Henkilövaraukset on tehtävä itse. On odotettavissa pulaa majoituskapasiteetista, joten kannattaa toimia heti.
Bikeweek 2012 Virtasalmen Motoparkissa 12.6–17.6.2012
Varaa aika jo kalenteristasi, sillä tiedossa on ratahauskaa kaikille motoristeille. Lisäksi maahantuojien ja kerhojen esittelyitä sekä koeajomahdollisuuksia. Viikko alkaa naisten omalla Ladyday:llä 12.6 ja huipentuu RR SM-kilpailuun 16–17.6.
Lisätietoja sivuilta!
Aika ja paikka: tiistai 8.5. klo 18-19.30, Figaro Winebistro
Vetäjä: Giovanni Bocchino, Distillerie Bertan vientipäällikkö
Juomat:
Hinta: 40 €/henkilö
Ilmoittautuminen: 3.4. alkaen Figaro Winebistroon osallistumismaksun suorittamalla. No show-tapauksissa osallistumismaksua ei palauteta.
Näin takatalven keskellä, muistellaampa viime kesän Iniön retkeä muutamalla uudella kuvalla.
Juhalle kiitos kuvista!
Kevään ensimmäiset sulat ja kuivat asfaltit ovat totta, sekä se, että kuume monella motoristilla alkaa kohota huimasti. Nyt on aika ilmoittautua ruosteenpoistoon ja palauttaa mieleen ajotekniikan perusasiat. Clubimme kokeneet ja pätevät kouluttajat antavat arvokasta ohjausta ennakoivaan ajoon, sekä pyörän käsittelyyn eri tilanteissa.
Koulutus soveltuu niin aloittelevalle motoristille, kuin myös kaiken osaavalle. Hyvässä seurassa ja opastuksessa on mukavaa kerrata tuttujakin asioita. Eikä myöskään kannata unohtaa kyytiläistä matkasta, sillä koulutus antaa todella paljon myös matkustajalle, niin pyörän käyttäytymisestä, kuin myös miellyttävästä ja turvallisesta matkustamisesta. Huomaa, että hintakaan ei ole este ottaa isäntää tai emäntää tarakalle.
Kaikki kouluttajat ovat käyneet Liikenneturvan tai/sekä SMOK:n kouluttajakurssin ja pystyvät sekä opettamaan käytännön harjoitteita että teoriaa. Kurssille otetaan 25 pyörää tai pyöräkuntaa, joten kannattaa ilmoittautua heti, että pääset mukaan. Koska DCF tukee osaltaan kurssia, hinta on saatu edulliseksi. Hinta jäsenille 70 € ja muille 105 €. Kyytiläiselle hinta 20 €. Hinnat sisältävät koulutuksen, materiaalin, sekä aamupalan ja keittolounaan.
Ciao! Vuosi on jo pitkällä ja ajokausi lähestyy kovaa vauhtia.
Ensimmäinen iso punnerrus oli MP-12 messut Helsingissä, johon osallistui talkoolaisina lähes 20 clubilaista. DCF:n osasto oli näyttävästi osana Ducatin maahantuojan, Hailacin osastoa. Osastollamme vieraili kymmenittäin ducatisteja ympäri Suomea ja juttua riitti aamusta iltaan. Lämmin kiitos kaikille, jotka osallistuivat tapahtumaan.
Merkittävä uudistus clubin toiminnassa on se, että pääosa tiedottamisesta on siirtynyt DCF:n kotisivulle, http://ducaticlubfinland.fi/, joka on avoinna kaikille myös kirjoittajina. Tulemme tiedottamaan edelleen sähköpostilla Sinua tapahtumista, mutta lisätietoja löydät sivuiltamme. Toivomme myös kaikilta jäseniltämme aktiivisuutta clubin hallituksen suuntaan. Sivun oikeasta laidasta löytyy suoraan linkki hallitukselle, dcf-hallitus@googlegroups.com. Valtakunnallisesti ja aktiivisesti toimiva yhdistys tarvitsee yhteistyötä jäsenistön välillä, sekä aktiivisia toimijoita ympäri maata. Siis jos Sinä haluat järjestää Ducati-toimintaa alueellasi, ota yhteyttä hallitukseen. Tuemme aktiivista toimintaa, kaikkialla missä ducatistit kokontuvat.